Lopinaa

Aattelin vaha poiketa blogin tavallisesta kaavasta ja kirjotella sen normaalin kaavan hankaluudesta. Monissa hetkissa huomaa, ettei niita millaan saa vangittua yhteen tai edes useampaan otokseen. Sen tuhannen sanan saaminen kuvaan on todella hankalaa. Esimerkiks muutama paiva sitte matkattiin bussilla sellanen kaheksan tunnin riipasu. Siina bussissa sita istu polvet suussa, perinteisessa indonesialaisessa mekossa, syli taynna rambutaneja ja mietti, et mihi sita taas onkaa matkalla. Mekon sain edellisessa kaupungissa ihanalta rouvalta, joka kutsu kotiinsa juomaan lamminta maitoo. Varmaan se siina lattialla istuskellessa maitoo horppiessa katteli miun vaatteita ja totes, et on uuden mekon paikka. Mutta takasin siihen bussimatkaan: Istuin siis bussissa, lampoa yli 30, eika tietenkaa ilmastointia. Matka jatkuu verkkaiseen kiemuraisia teita, ikkunoiden takana vaihtuu maisema viidakon ja pikkukylien valilla. Suljen silmat ja hiki valuu pitkin ohimoita. Tupakan savu kay nenaan ja aanimaailman tayttaa jatkuva aanitorven huuto, radiosta kaikuvat indonesialaiset lemmenlaulut, takapenkilla matkaavan kukon kiekuna ja ihmisten leppoisa turina. Kertaan mielessa numeroita yhdesta kymmeneen indonesiaks ja mietin, et taa on taas yks niista hetkista joka on matkustamisessa arkea ja hyvin tavalline, mut siks ehka se kaikkein vaikein saada tanne blogiin kuvamuodossa tallennettua. Mutta niita taa reissu just tietysti suurimaks osaks on ollu, hetkia, joita on mahdotonta tanne blogii saada: Valilla itkua, useimmiten naurua, poliisien lahjomista, kaaosta ja sen hallintaa, kaupunkien kuoppaisia teita, satoja likaisia vessoja, torakoita, rottia ja liskoja, hajujen ja makujen ihmettelya, uusia kielia, uusia tapoja, sopeutumista. Puhvelinsisalmyskeittoa, betel-pahkinoita, elekielta, sairauksia ja toipumisia. Seikkailun halua, matkan janoa ja koti-ikavaa. Haita ja hautajaisia. Uusia ja valilla onneks myos vanhoja ystavia. Huomaamista, etta mukavuusalueen ulkopuolella on oikeastaan aika mukavaa.  Kuitenkin aina, vaikka meijan matka on ollu kaikkee mita toivottiin, mielessa ystavat ja perhe siella Suomessa. Ikava teita. Bussi saapuu perille, mut matka jatkuu ja seuraavaks taas luvassa tuhansien sanojen vangitsemisyrityksia.