tiistai 26. helmikuuta 2013

Rantepao 20. -24.2.



















Talla alueella ihmiset saastaa koko elamansa hautajaisiinsa. Kaytiin valtavissa perinteisissa hautajaisissa, jossa uhrattiin 38 puhvelia ja yli 50 sikaa. Meininki oli melkoisen karu, ku shamaanimaiset laulut soi ja mustiin pukeutuneet miehet tanssi hitaasti ympyrassa samalla ku kymmnenet siat huus koytettyna henkensa edesta.





Ravinteli.
 



Useet perinteiset talot on uskomattoman kauniisti koristeltu.









Pare Pare 18. -20.2.


 




Lapsia Indonesian entisen presidentin Habibien talon raunioissa.





 Torakoita ja suklaata.




perjantai 22. helmikuuta 2013

Lopinaa



Aattelin vaha poiketa blogin tavallisesta kaavasta ja kirjotella sen normaalin kaavan hankaluudesta. Monissa hetkissa huomaa, ettei niita millaan saa vangittua yhteen tai edes useampaan otokseen. Sen tuhannen sanan saaminen kuvaan on todella hankalaa. Esimerkiks muutama paiva sitte matkattiin bussilla sellanen kaheksan tunnin riipasu. Siina bussissa sita istu polvet suussa, perinteisessa indonesialaisessa mekossa, syli taynna rambutaneja ja mietti, et mihi sita taas onkaa matkalla. Mekon sain edellisessa kaupungissa ihanalta rouvalta, joka kutsu kotiinsa juomaan lamminta maitoo. Varmaan se siina lattialla istuskellessa maitoo horppiessa katteli miun vaatteita ja totes, et on uuden mekon paikka. Mutta takasin siihen bussimatkaan: Istuin siis bussissa, lampoa yli 30, eika tietenkaa ilmastointia. Matka jatkuu verkkaiseen kiemuraisia teita, ikkunoiden takana vaihtuu maisema viidakon ja pikkukylien valilla. Suljen silmat ja hiki valuu pitkin ohimoita. Tupakan savu kay nenaan ja aanimaailman tayttaa jatkuva aanitorven huuto, radiosta kaikuvat indonesialaiset lemmenlaulut, takapenkilla matkaavan kukon kiekuna ja ihmisten leppoisa turina. Kertaan mielessa numeroita yhdesta kymmeneen indonesiaks ja mietin, et taa on taas yks niista hetkista joka on matkustamisessa arkea ja hyvin tavalline, mut siks ehka se kaikkein vaikein saada tanne blogiin kuvamuodossa tallennettua. Mutta niita taa reissu just tietysti suurimaks osaks on ollu, hetkia, joita on mahdotonta tanne blogii saada: Valilla itkua, useimmiten naurua, poliisien lahjomista, kaaosta ja sen hallintaa, kaupunkien kuoppaisia teita, satoja likaisia vessoja, torakoita, rottia ja liskoja, hajujen ja makujen ihmettelya, uusia kielia, uusia tapoja, sopeutumista. Puhvelinsisalmyskeittoa, betel-pahkinoita, elekielta, sairauksia ja toipumisia. Seikkailun halua, matkan janoa ja koti-ikavaa. Haita ja hautajaisia. Uusia ja valilla onneks myos vanhoja ystavia. Huomaamista, etta mukavuusalueen ulkopuolella on oikeastaan aika mukavaa.  Kuitenkin aina, vaikka meijan matka on ollu kaikkee mita toivottiin, mielessa ystavat ja perhe siella Suomessa. Ikava teita. Bussi saapuu perille, mut matka jatkuu ja seuraavaks taas luvassa tuhansien sanojen vangitsemisyrityksia.

keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Jimbaran 10. -18.2.



Kutalta.



Aivastus.




 Joku perusturisti vaa heitti vaatteet pois ja rupes poseeraa auringonlasku taustalla, ku sen kaveri kuvas. Ehhe he!




Raflan keittio.



Uluwatu.

Naa oli viimeset kuvat, joissa oltii viela kavereitten kaa rantalomailee. Kiitos ystavat ihanasta ajasta yhessa! Eli nyt loma lomasta ohi ja lahettii Pekan kaa koti Sulawesia. Englannilla ei enaa parjaa ja iha virkistavaa taas paasta kunnolla tahkoomaa tata matkustamista. Hahaa!

Badangpai 7. -10.2.



Sijotin taiteesee 20 000 rupialla (n. 1,7 euroo) ja ostin Balilaiselta lapselta sen maalauksen.

















 Ei nahty turtleseja, hoh.






maanantai 18. helmikuuta 2013

Jimbaran 2.2. -7.2.

















 Naa on Green Bowlista, upee paikka.



Paikallinen mies oli perheineen simpukastamassa ja opetti miulle lajin saloja.

Vuokrattii Jimbaranista talo koko poppoolla. Osa kuvista kyl muualta, ku mentii pratkilla ympariisa.

Kuta 30.1. -2.2.

















Takas Kutalle odottaa Jonin ja Piitin kuvioihin saapumista, jee! Tuo viimene kuva vaha samaa sarjaa ku se perhoskuva, hehee, naytan iha pienelta lapselta.


keskiviikko 13. helmikuuta 2013

Ubud 28. -30.1.


Meijan guest house oli joku viiskyt metrii sellaseta vanhasta metsasta , jossa oli muinaisea temppeleita ja PALJON apinoita! Yks aamu herasin meluun ja katoin ikkunasta, ni meijan parvekkeella tappeli joku kymmene apinaa keskenaa. Jotain ongelmia vispiloiden kauppaamisessa ilmeisesti. 



Naitten patsaat on upeita.


Monkey business.






Ai maa vai.



Jotta temppeleihi saa menna pitaa pukeutu tuollasee sharongkii.
En tiia milta naa siella nayttaa, mut jostai syysta naissa kuvissa nakyy jotai outoja raitoja. Yritan ehka ladata uudestaa joku paiva jos toisilla koneillaki nakyy hassuina.

Kuta 26. -28.1.



Aika paratiisimaiselta nayttaa, mut muutto tuli, ku sangysta loyty luteita ja viereisee huoneesee murtauduttii parvekkeen kautta... tittidii!


Pekan sushi.